Õllekomando - Tallinna
Õllekomando on Olutsilta-Õllesild ry:n jäsenten perustama vapaamuotoinen ryhmä, jonka toimintaan ovat tervetulleita sekä kaikki seuran jäsenet että muut samanhenkiset.
Õllekomando tiedottaa facebook-ryhmässään Õllekomando Tallinnan ja Viron (olut)kulttuuriin liittyvistä asioista ja järjestää kaikille avointa vapaamuotoista toimintaa Tallinnassa ja vähän muuallakin. Tyypillisin toimintamuoto on noin kerran kuussa lauantaipäivän "Komandoisku", jolloin kierretään ennalta sovittua reittiä tutustumassa muutamaan (yleensä Tallinnan) pubiin ja baariin. Samalla tulee nähdyksi niin kultuurillisia kuin arkkitehtonisia erityisyyksiä.
Historiaa - näin tämä vuonna 2007 sai alkunsa:
"Olutsilta-Õllesild ry on saanut Euroopan Oluenkuluttajien Liitolta (EBCU) ja Suomen Olutliitolta velvoitteen elvyttää virolainen jo kymmenen vuotta sitten kuukahtanut Viron Olutseurojen Liitto. Itse emme voi ko. liittoa perustaa, mutta iloista esikuvaa voimme virolaisille kuitenkin näyttää. Siksi Juhani Karakorpi, Pekka Linnainen ja Tapio Mäkeläisen ovat päättäneet perustaa Tallinnaan Olutsillan oman jaoksen eli virolaisittain Õllesilla Tallinna Komando. Se syntyisi siis ihmisten eikä organisaation tarpeesta. Mukaan kokoontumisiin voivat tulla kaikki pysyvästi tai tilapäisesti Tallinnassa oleilevat Olutsillan vanhat jäsenet, mutta myös uusia jäseniä otetaan. Pyrimme houkuttelemaan mukaan myös virolaisia oluenystäviä.
Toiminnan perusrunkona ovat säännölliset, valmistellut perehtymiskierrokset luonnonmaantieteellis-kulttuuriantropologisten kasvualustojen (Koplin lehtomaat, Katariinan laakso, Härjapean jokivarsi, Toompean huippukukkula ym.) alkuperäisväestön kantakeskittymiin. Kustakin perehtymiskierroksesta olisi tuotoksena jälkeenjääville elinympäristön monimuotoisuutta kuvaava vertaileva analyysi eloonjäämisohjeineen."